perjantai 29. heinäkuuta 2016

#14 pikaiset kuulumiset !

Moi! Miulla oli suunnitelmissa tehdä hyvien kuvien kera, joita Nanna otti järkkärillään postaus vähän ajan takaisesta ratsastuksesta Arskalla, mutta tuli vähän ongelmia kuvien laittamisen kanssa, joten se homma nyt vähän myöhästyy. Mikäli saan ne kuvat laitettua niin kyllä se sieltä vielä tulee, vähän myöhässä mutta kuitenkin!

Täs nyt kuitenkin yksi kuva jonka Nanna laittoi snäppiinsä ja kuva on siis otettu Nannan järkkärin näytöstä.

Mutta jotta postausten väliin ei taas tulisi liian pitkää aikaa ajattelin kertoa pikaisesti lähi päivien kuulumisista.
Ollaan nyt siis vasta kerran käyty sen kokeilu kerran jälkeen ratsastamassa niillä suokeilla joista aikaisemassa postauksessa kirjoitin, sillä Nanna oli Barcelonassa ja sillä aikaa minä en yksin käynyt siellä. Mutta lyhyesti viimeeksi kun siellä kaytiin ratsastamassa niin ei mennyt kovin hyvin, minä siis ratsastin Helunalla ja Nanna Nököllä. Menimme pellolla ja jotenkin tuntui että ainakaan minä itse en saanut mitään kontaktia koko hevoseen ja Nanna sanoi samaa, mutta varmasti johtuu siitä, että on ihan uudet hevoset alla jne jne + että mentiin hieman kaltevalla pellolla, koska kentän teko on vielä kesken.

Tämä kuva on otettu silloin ekalla kerralla eli ei siis viimeeksi.

 Ja muuten! Näistä hepoista tulee omat sivut blogiin heti kunhan olen tutustunut kyseisiin polleihin paremmiin, jotta osaan sitten kertoa vähän niiden luonteista ynnämuusta.

Suoritettiin myös ma-ke kestävä golf kurssi. Se kesti siis kolme päivää ja alkoi aina kymmeneltä ja loppui yhdeltä eli siis kesti kolme tuntia per päivä.


En ole nyt paljoa muuta puuhaillut paitsi tietty käynyt Arskalla yksin ja Nannan kanssa ja tietty pyydystänyt pokemoneja :D  Ja varmaan paras juttu on, että  ENSI VIIKOLLA ALKAA TAAS KESÄTAUON JÄLKEEN TUNNIN KIVIOJILLA! Ja siitä sitten postausta erikseen!

Toivottavasti tykkäsit!

-janita


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti