sunnuntai 18. syyskuuta 2016

#18 estekisat ja hienoin poni!!

Moi! Perjantaina 16.9 oli Kiviojan ponitallilla estekisat, joissa osallistuin 60cm luokkaan ja ratsusnani oli jälleen kerran Queen! 
(Vanha kuva)

Menimme tallille jo suht hyvissä ajoin ennen oman luokkani alkua, koska pikkusiskoni ratsasti Sunshinella 40cm luokassa joka alkoi aikaisemmin.

 Queenilla oli ennen minua ratsastanut jo kaksi muuta joten olin viimeinen joka Queenilla ratsasti. Verkassa aloin heti ravaamaan ja kierroksen ravattuani aloin jo laukkaamaan. Hyppäsin myös muutaman verkkahypyn jotka menivät kaikki ihan mukavasti! Olin oman luokkani 20. ratsastaja ja luokassa oli 22. osallistujaa eli minun jälkeeni oli vielä kaksi ratsukkoa. 
Kun menin radalle mietin vielä päässäni radan, nostin käteni ilmaan ja reunalta Pami nyökkäsi ja antoi luvan lähteä. Sitten puhallettiin pilliin, nostin laukan ja lähdin kohti ensimmäistä estettä. Rata meni tosi hyvin ja Queen hyppäsi kaikki esteet hienosti. Viimeiselle esteelle ajattelin aluksi kiertää kauempaa, mutta kun muu rata oli mennyt suht hyvin niin tein pienemmän tien, koska tiesin Queenin hyppäävän sen silti. Viimeiselle esteelle mentiin vähän kiemurrellen, mutta selvittiin silti yli. 

Kaikki kuvat (c) Emilia Nerg/Alina Tervonen/ Sara Laakkonen
Kiitos kuvista!


Tuloksena 1. Sija, 0vp  
60cm luokassa ajalla 43s ja risat

Menin sitten yläkentälle kävelemään ja odottamaan että kaksi viimeistä ratsukkoa olivat ratsastaneet omat ratansa. Sitten Tarmo luetteli palkintojen jakoon jäävät: Henriika, Salla, Jenna ja Janita. Sain palkinnoksi jannen vaunun ratsastuskassin, ruusukkeen ja karkkipussin. 


Queen oli tosi tosi hieno ja tämä oli ensimmäinen 1.sijani (jos leirikisoja ei lasketa) ,hieno poni!<3
Onnea myös muille sijoittuneille!

Tykkään tästä kuvasta tosi paljon!!
(c) Emilia Nerg

Hoidin sitten Queenin pois ja vein ulos, sitten jäimme katsomaan vielä 80cm derby luokan ja sitten kotiin!

Toivottavasti tykkäsit postauksesta!

-janita

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Siulla ja Poksullakii meni tosi hyvin!

      Poista
  2. Kiitos paljon! Ja onnea siullekkii!

    VastaaPoista
  3. Onnea hyvästä sijoituksesta! Kuvien perusteella teidän meno näyttää oikein kivalta ja pakko vielä mainita, että tää poni on todella suloinen :)

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Queen on kyllä tosi ihana!<3

      Poista