lauantai 7. toukokuuta 2016

#8 Huhtikuun suosikit!

Moi! Enään alle kuukausi kesäloman alkuun! Koko alkuvuosi on mennyt niin nopeasti etten ole edes tajunnut miten lähellä kesäloma jo on! Mutta nyt asiaan, teen nyt siis ensimmäisen kuukauden suosikit postauksen tänne blogiin. Kerron tässä siis blogiin liittyviä suosikkeja: blogit joita olen lukenut viime kuussa ja niistä blogeista lempi teksti edellis kuulta, kuukauden ratsu, ja sitten on vielä muutamia muita ei blogiin liittyviä kuten kuukauden lempi tapahtuma, muitakin "kategorioita" tulee myöhempiin kuukauden suosikkeihin, sillä nyt ei tule mitään kivaa mieleen.

Tähän postaukseen idean olen saanut Ainon blogista, käykää ihmeessä kurkkaamassa Ainon omia kuukauden suosikkeja ja muitakin postauksia! Jätin joitain kohtia pois niistä mitä Ainolla on ettei tulisi ihan samanlaista.



KUUKAUDEN BLOGIT:

Olen lukenut tässä kuussa kahta blogia erityisen ahkerasti ja ensimmäinen niistä on hyvän kaverini Nannan hevosblogi.
http://tiukastisatulassa.blogspot.fi/

Blogia kirjoittaa 13 vuotias tyttö, blogin pääosassa on Nannan vuokraponi Arska ja joskus myös kiviojan ponitallin ponit, postauksia tulee muistakin aiheista, mm. ne hevosten herkku postauksen on kivoja.
Nannan blogissa banneri ja muu ulkoasu on vaihdellut useamman kerran viimeisen kuukauden aikana, mutta nyt kun se on lopullisesti valmis niin pidän siitä. Banneri on sopivan yksinkertainen, mutta ei kuitenkaan liian. tykkään erityisesti bannerin taustasta, koska se on yksinkertainen mutta silti täyttää ja tuo banneriin lisää sisältöä. Bannerin teksti/otsikko on myös kiva sillä siinä on yksinkertaiella fontilla tehty haaleampi kirjoitus taustalla ja tummempi kaunokirjoitus päällä.
Reunoilla on aika paljon kaikkea, mutta ei se toisaalta haittaa.

lempi postaukseni Nannan blogista viime kuulta: 
Nannalla on ollut tälläinen pikku laiskuus tässä joten viime kuussa sinne ei tullut kuin yksi postaus joten valitsen maaliskuun (jolloin ei silloinkaan tullut kyllä kuin yksi postaus) ja huhtikuun kahdesta postauksesta suosikkini. Molemmat postauksista olivat "kuulumis" postauksia ja niistä mielestäni parempi oli se huhtikuussa kirjoitettu postaus, koska siinä oli laajempaa ja pidempää tekstiä viime aikaisista kuulumisista, lisää täytettä postaukseen toi kuvat ja teksti einolan tallin viikonloppu leirltä jossa olimme 15.-17.4.







Toinen blogi jota olen viime kuussa lukenut on Sallan hevosblogi.
Salla kirjoittaa blogissaan kaikenlaisesta hevoselämästä. Tykkään Sallan blogista, koska postausten teksti on selkeä lukuista, kuvat tarkkoja ja laadukkaita ja ulkoasu on kiva!
Ulkoasu on yksinkertainen ja siisti. Bannerin kuvat on tarkkoja ja selkeitä, banneri on sopivan yksinkertainen ja sopii hyvin blogin muihin väreihin ja taustoihin.

lempi postaukseni Sallan blogista viime kuulta:
Eniten tykkäsin viime kuun postauksista potauksesta nimeltä "kevään eka" jossa Salla kertoi estetunnista Pokemonilla. Tykkäsin siitä, koska siinä oli paljon laadukkaita kuvia ja suht tarkasti kerrottua tekstiä siitä miten tunti meni. Tykkäsin kyllä paljon myös niistä molemmista luonto kuva postauksista, niihin pääet tästä: "luonto kuvausta" ja "kuvailua".





KUUKAUDEN RATSU:

Olin viime kuussa vain kahdella tunnilla kiviojilla, koska olin kahtena viikkona kipeänä. Menin niillä kahdella kerralla ensin Colibrilla ja sitten Annilla plus että kävin tietysti Arskalla ratsastamassa. Colibrilla menen melkein joka tunnilla, Annilla taas se oli ensimmäinen kerta kun sillä menin. Anni ei ollut ihan miun tyylinen joten valitsen Colibrin. Jatkossa varmaankin kun valitsen kuukauden ratsua niin jätän Colibrin pois laskuista, koska muuten kuukauden ratsuna on aina Colibri sillä ratsastan sillä usein ja se on ylivoimaisesti paras poni kiviojilta! Tässä kuussa kuitenkin menin Colibrin lisäksi vain Annilla josta en erityisemmin tykännyt, iha kiva mutta ei miun tyylinen joten valitsen tässä kuussa Colibrin.


KUUKAUDEN TAPAHTUMA: 

Kuukauden tapahtumaksi valitsin Viikonloppu leirin Einolan tallilla 15-17.4.
Kuvia sieltä laitan erilliseen postaukseen kunhan saan ne kuvat itselleni.
En tiedä mitä siitä pitäisi nyt kertoa, mutta lyhyesti kerrottuna ratsastimme ja hoidimme hevosia, yhtenä iltana kävimme paljussa ja paljon muuta!



Kiitos kun luit ja toivottavasti tykkäsit! Tämä oli ensimmäinen kuukauden suosikit postaus tässä blogissa ja näitä yritän toteuttaa tästä eteenpäin joka kuukausi!
Huomasin muuten että bannerissani lukee "unelmat satulassa" vaikka pitäisi olla "Unelmat ratsailla" en taas tiedä, että mitä oon sekoillu mutta korjaan sen kylla jossain vaiheessa. Oon muuten tilannut Roosalta uuden bannerin!

-janita

1 kommentti:

  1. Hitsi miten tälläne maininta saa hyvälle mielelle! Kiva että pidät blogistani :)

    VastaaPoista