sunnuntai 6. marraskuuta 2016

#19 Täällä taas!

Moi! Viime postauksessa lupailin, että postaustahti tihenisi ja postauksia tulisi enemmän, mutta kuinkas taas kävinkään. Viime postauksesta on jo lähes kaksi kuukautta aikaa, hups! Syynä on ollut yksinkertaisesti motivaation ja ideoiden pula, mutta nyt olen taas innostunut kirjoittamaan postauksia! 

Kun viime postauksesta on jo sen verran aikaa niin kerron nyt vähän viime aikojen kuulumisia ja ratsastusjuttuja!

Ratsastusjutut ovat pysyneet suurinpiirtein samana, eli käyn edelleen kaksi kertaa viikossa arskalla ja kerran viikossa ohjatulla tunnilla kiviojanponitallilla. Nyt ehkä viikon ajan kun on ollut pakkasta, pimeää ja kaikki jäässä niin en ole treenannut arskan kanssa kovin rankasti, eli olen mennyt maastossa kevyttä humputtelua. 
Kuvat vanhoja

Myös tämän viikon torstaina kiviojilla yläkenttä oli niin jäässä, että siinä ei pystynyt kuin kävelemään ja ravaamaan. Tunti oli silti kiva, vaikka ei pystynytkään laukkaamaan. Teimme tunnilla perusjuttuja eli mm. siirtymisiä ja peruutuksia keskihalkaisjalla. Menin siis Pokemonilla, poni meni ihan mukavasti vaikka se vähän hörhötteli viereisessä tarhassa oleville tammoille. Tunnillamme muuten on viisi ihmistä, ja kaikkilla muilla oli ratsuina valkoiset tammat, ja minulla tumma ori:D 

Kuvat on aikaisemmin tänä syksynä otettuja (c) Heidi

Mietin, että en tee tänävuonna joulukalenteria blogiin, koska joka päivä postauksen tekeminen olisi niin stressaavaa, mutta sen sijaan joulukuussa tulisi enemmän kuin normaalisti ns. erikoisempia (esim. Hevostenherkku ohjeita, päivitetty ratsastusvaruste postaus...) postauksia blogiin, ja ideoita voi mielellään laittaa! 

Kiitos kun luit!
-janita


9 kommenttia:

  1. hyvä postaus!:) ja ratsastusvaruste postaus olis tosi kiva;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja ratsastusvaruste postaus on varmasti jossain vaiheessa tulossa!:)

      Poista
  2. Tosi kiva postaus! Minä tykkäisin, jos tekisit ratsastus tunnistasi postauksen. Eli siis tuiosta kavaletti jutusta Poksun kanssa. :)

    Tammi :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus! Minä tykkäisin, jos tekisit ratsastus tunnistasi postauksen. Eli siis tuiosta kavaletti jutusta Poksun kanssa. :)

    Tammi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit! Kiitos ideasta, varmasti toteutan sen heti kun ehdin!

      Poista
  4. Hyvä postaus! Kauniita kuvia. :)) Ja minusta taas tuo hevosten herkkuohje postaus olisi hauska. ;D

    erisukuisetsuomenhevoset.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! Ja joo tykkään itsekkin aina lukea niitä!:)

      Poista
  5. Hyvä postaus ja kivoja kuvia! Olis tosi kiva jos tekisit postauksia mitä toivot joululahjaksi yms.! :)

    VastaaPoista