lauantai 7. toukokuuta 2016

#8 Huhtikuun suosikit!

Moi! Enään alle kuukausi kesäloman alkuun! Koko alkuvuosi on mennyt niin nopeasti etten ole edes tajunnut miten lähellä kesäloma jo on! Mutta nyt asiaan, teen nyt siis ensimmäisen kuukauden suosikit postauksen tänne blogiin. Kerron tässä siis blogiin liittyviä suosikkeja: blogit joita olen lukenut viime kuussa ja niistä blogeista lempi teksti edellis kuulta, kuukauden ratsu, ja sitten on vielä muutamia muita ei blogiin liittyviä kuten kuukauden lempi tapahtuma, muitakin "kategorioita" tulee myöhempiin kuukauden suosikkeihin, sillä nyt ei tule mitään kivaa mieleen.

Tähän postaukseen idean olen saanut Ainon blogista, käykää ihmeessä kurkkaamassa Ainon omia kuukauden suosikkeja ja muitakin postauksia! Jätin joitain kohtia pois niistä mitä Ainolla on ettei tulisi ihan samanlaista.



KUUKAUDEN BLOGIT:

Olen lukenut tässä kuussa kahta blogia erityisen ahkerasti ja ensimmäinen niistä on hyvän kaverini Nannan hevosblogi.
http://tiukastisatulassa.blogspot.fi/

Blogia kirjoittaa 13 vuotias tyttö, blogin pääosassa on Nannan vuokraponi Arska ja joskus myös kiviojan ponitallin ponit, postauksia tulee muistakin aiheista, mm. ne hevosten herkku postauksen on kivoja.
Nannan blogissa banneri ja muu ulkoasu on vaihdellut useamman kerran viimeisen kuukauden aikana, mutta nyt kun se on lopullisesti valmis niin pidän siitä. Banneri on sopivan yksinkertainen, mutta ei kuitenkaan liian. tykkään erityisesti bannerin taustasta, koska se on yksinkertainen mutta silti täyttää ja tuo banneriin lisää sisältöä. Bannerin teksti/otsikko on myös kiva sillä siinä on yksinkertaiella fontilla tehty haaleampi kirjoitus taustalla ja tummempi kaunokirjoitus päällä.
Reunoilla on aika paljon kaikkea, mutta ei se toisaalta haittaa.

lempi postaukseni Nannan blogista viime kuulta: 
Nannalla on ollut tälläinen pikku laiskuus tässä joten viime kuussa sinne ei tullut kuin yksi postaus joten valitsen maaliskuun (jolloin ei silloinkaan tullut kyllä kuin yksi postaus) ja huhtikuun kahdesta postauksesta suosikkini. Molemmat postauksista olivat "kuulumis" postauksia ja niistä mielestäni parempi oli se huhtikuussa kirjoitettu postaus, koska siinä oli laajempaa ja pidempää tekstiä viime aikaisista kuulumisista, lisää täytettä postaukseen toi kuvat ja teksti einolan tallin viikonloppu leirltä jossa olimme 15.-17.4.







Toinen blogi jota olen viime kuussa lukenut on Sallan hevosblogi.
Salla kirjoittaa blogissaan kaikenlaisesta hevoselämästä. Tykkään Sallan blogista, koska postausten teksti on selkeä lukuista, kuvat tarkkoja ja laadukkaita ja ulkoasu on kiva!
Ulkoasu on yksinkertainen ja siisti. Bannerin kuvat on tarkkoja ja selkeitä, banneri on sopivan yksinkertainen ja sopii hyvin blogin muihin väreihin ja taustoihin.

lempi postaukseni Sallan blogista viime kuulta:
Eniten tykkäsin viime kuun postauksista potauksesta nimeltä "kevään eka" jossa Salla kertoi estetunnista Pokemonilla. Tykkäsin siitä, koska siinä oli paljon laadukkaita kuvia ja suht tarkasti kerrottua tekstiä siitä miten tunti meni. Tykkäsin kyllä paljon myös niistä molemmista luonto kuva postauksista, niihin pääet tästä: "luonto kuvausta" ja "kuvailua".





KUUKAUDEN RATSU:

Olin viime kuussa vain kahdella tunnilla kiviojilla, koska olin kahtena viikkona kipeänä. Menin niillä kahdella kerralla ensin Colibrilla ja sitten Annilla plus että kävin tietysti Arskalla ratsastamassa. Colibrilla menen melkein joka tunnilla, Annilla taas se oli ensimmäinen kerta kun sillä menin. Anni ei ollut ihan miun tyylinen joten valitsen Colibrin. Jatkossa varmaankin kun valitsen kuukauden ratsua niin jätän Colibrin pois laskuista, koska muuten kuukauden ratsuna on aina Colibri sillä ratsastan sillä usein ja se on ylivoimaisesti paras poni kiviojilta! Tässä kuussa kuitenkin menin Colibrin lisäksi vain Annilla josta en erityisemmin tykännyt, iha kiva mutta ei miun tyylinen joten valitsen tässä kuussa Colibrin.


KUUKAUDEN TAPAHTUMA: 

Kuukauden tapahtumaksi valitsin Viikonloppu leirin Einolan tallilla 15-17.4.
Kuvia sieltä laitan erilliseen postaukseen kunhan saan ne kuvat itselleni.
En tiedä mitä siitä pitäisi nyt kertoa, mutta lyhyesti kerrottuna ratsastimme ja hoidimme hevosia, yhtenä iltana kävimme paljussa ja paljon muuta!



Kiitos kun luit ja toivottavasti tykkäsit! Tämä oli ensimmäinen kuukauden suosikit postaus tässä blogissa ja näitä yritän toteuttaa tästä eteenpäin joka kuukausi!
Huomasin muuten että bannerissani lukee "unelmat satulassa" vaikka pitäisi olla "Unelmat ratsailla" en taas tiedä, että mitä oon sekoillu mutta korjaan sen kylla jossain vaiheessa. Oon muuten tilannut Roosalta uuden bannerin!

-janita

maanantai 2. toukokuuta 2016

#7 Arskailut

Moi, niin kuin edellisessä postauksessa vähän lupailinkin niin nyt tulee kuvapostaus Arskasta. Käytiin Nannan kanssa jo jokin aika sitten kuvailemassa, mutta kun Nanna oli lähettänyt kuvat miun sähköpostiin niin ne ei ollut tullut niin Nanna sitten lähetti viestillä muutaman parhaan miulle. Ehkä vielä myöhemmin näette loputkin niistä kuvista, niitä oli nimittäin varmaan 200 Nannan kamerassa.

Tää kuva on ihan kiva! Miun asento vaan on vähän tyhmä mutta muuten!

Tästäkin tykkään!

Tää on yks miun lemppareista!

Tääkin on kiva, toi aurinko tulee tolleen kivasto tosta meijän yli ja sitten loput on varjossa. 

Näistä molemmista tykkään! Varsinkin toi ylempi on tosi kiva, ja niin on kyllä toinenkin!

Yritettiin ottaa jotain rakennekuvia, tuo toinen olisi ainakin iha hyvä jos poni katsoisi eteen päin eikä tuonne sivulle. 

<3

Käytiin myös vähän pellolla kävelemässä ja sieltä tuli ihan kivoja kuvia!


Tää on miun lemppari näistä kaikista!

Niin kuin jo alussa sanoin niin ehkä näette niitä muitakin samalta reissulta otettuja kuvia myöhemmin. 
Kiitos ku luit!<3

-janita




maanantai 18. huhtikuuta 2016

#6 dubain matka!


Moikka, oon nyt täällä taas pitkästä aikaa kirjottamassa postausta! En tainnut edes täällä blogissa mainita, että ollaan lähdössä dubaihin. Joo tiiän, postauksia ei ole tullut noin kuukauteen. Tämän postauksen olin kyllä tehnyt jo aikoja sitten, mutta en tiedä miksi en ole julkaissut tätä. Mutta tässä tämä nyt kuitenkin on, vähän myöhässä mutta kuitenkin!

Dubai 14-23.3 2016


Lentokentällä


Hotellihuoneen parvekkeelta
Ekan päivän aamupala

Käytiin yhtenä päivänä maailman korkeimmassa rakennuksessa, Burj khalifassa. Sieltä pari kuvaa tähän!

Illalla Burj khalifan edessä oli sellanen vesi näytös, joka oli ihan tosi hieno mutta en saanut siitä yhtään kuvaa kun puhelimesta loppu just akku.


Käytiin joka ilta pelaamassa ristiseiskaa hotellin terassilla.
Vikana päivänä käytiin kauppakeskuksessa (en nyt muista nimeä), jossa oli laskettelu keskus sisällä.


Takaisin suomeen lähdettiin 23.3 jolloin lento oli puolitoista tuntia myöhässä ja kesti myös kauemmin. Lennon piti lähteä 4.00 mutta lähtikin 5.30.

Lähi aikoina on tulossa myös ainakin kuva postaus Arskasta, käytiin nimittäin Nannan kanssa pari viikkoa sitten kuvailemassa Arskaa. On tulossa myös todennäköisesti kaksi, tai ainakin yksi postaus
viime viikonlopun ratsastusleiriltä Einolan tallilta.

Kiitos kun luit!
-janita


sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

#5 Arskan varusteiden esittely osa 1!

Moi! Niin kuin viime postauksessa lupailin niin nyt tulee Arskan varusteiden esittely osa 1, jossa esittelen ratsastus varsusteet ja pari muuta juttua. Aloitetaan heti!

                                Näitä suitsia yleensä käytän itse. Merkistä en ole ihan varma.

Näittenkään merkistä ei ole tietoa.

Valkoinen satulahuopa, en tiedä merkkiä. 

Musta euro hunterin satulahuopa jossa sini valkoinen reuna
Eurohunter
ruskea eventin joustin vyö

Ruskea satula
En enää muista merkkiä mutta tarkistan sen seuraavalla kerralla kun menen arskalle

                                                            Päitset ja naru

                                            Päitset ja naru, en oo ihan varma merkistä

                                                        horzen ruskeat jänne suojat
Arskalla on toisetkin suojat, mutta näitä käytän joten otin tähän vain nämä. ja sitten on myös pintelit mutta en muistanut ottaa niistä kuvaa.

vaalean ruskea satulahuopa, horze

Siellä olisi ollut vielä pari huopaa mutta jätin ne nyt pois.

Toivottavasti tykkäsit tästä postauksesta! En tiedä miksi mutta noi ekat kuvat on jonkun takia tosi huono laatuisia. Tästä postauksesta tuli vähän lyhyt ja tämmönen pikasesti tehty, mutta seuraavasta osasta sitten parempi! 

Kiitos kun luit<3

-janita

perjantai 26. helmikuuta 2016

#4 Maanantain 22.2 Arskailua !

Moi.Viime maanantaina pikkusisoni Julia oli mukana Arskalla. Tietenkin ennen ratsastusta harjasimme ponin läpikotaisin, laitoimme suojat ja varustimme ponin. Käveltiin kentälle ja kentällä ehdin vähän ratsastamaan ravia ja käyntiä. Jossain vaiheessa kentälle tuli kaksi muuta hevosta ja myö päättettiin sitten siirtyä maastoon vähän kävelemään. Kentällä Julia nousi selkään ja ratsasti sitten koko maaston, pikku kuvaus hetkeä lukuun ottamatta. Laitan tähän vielä vähän kuvia maanantailta, suurimassa osassa on Julia, koska ne kuvat olivat jotenkin onnistuneempia.








Kerron tässä vielä vähän eilisestä (torstai) ratsastus tunnista. Mentiin ilman satulaa ja menin Colibrilla. Se oli jälleen kerran ihan tosi ihana, niin kuin aina. Mutta eilen se oli poikkeuksellisen reipas ja kuuliainen. Alku tunnista tehtiin ihan perus alkuverrytelyä, käveltiin, ravailtiin ja tehtiin voltteja ja sen sellaista. Tehtiin tasapaino juttuja esim. ravailtiin ilman käsiä yms.
Käveltiin hetki ja sitten ruettiin laukkailemaan. Colibri oli reipas ja sihahti melkeimpä paikaltaan laukkaan. Laukkailtiin pitkiä sivuja ja kenttää ympäri. Laukkojen jälkeen loppu verkkailtiin ihan
normaalisti.

Jossain vaiheessa tällä tai ensi viikolla tulee Arskan varusteiden esittely postaus. Teen niitä yhteensä neljä osaa,
osa 1: ratsastus varusteet (satula, suitset, satulahuovat ja pari muuta juttua)
osa 2:  loimet
osa 3: harjapakin sisältö
osa 4: muut tavarat, jotka eivät kuulu mihinkään noihin muihin.

ps. En tiiä miks noi kuvat on tolleen vinossa, mutta toivottavasti niitä voi silti katsoa:)!
Kiitos kun luit<3

-janita